Pesäpallo vahvassa myötätuulessa
Pesäpalloliike sai vastikään valmistuneesta kansallisesta liikuntatutkimuksesta paljon ilonaiheita. Harrastajamäärä eri pesisseuroissa on noussut viimeisten neljän vuoden aikana prosentuaalisesti enemmän kuin millään muulla lajilla. Hyvä työ valtakunnallisten ja alueellisten lasten ja nuorten leirien osalta, laadukkaat ympäri Suomea toteutetut pesiskoulut sekä lasten ja nuorten valmentajien koulutukseen panostaminen ovat olleet merkittävästi vaikuttamassa lajin houkuttelevuuteen.
Ylimmällä sarjatasolla naisten ja miesten Superpesiksessä palattiin viime kesänä yleisömäärien osalta 1990-luvun alun huippulukemiin, ja myönteisen kehityksen uskotaan jatkuvan tänäkin kesänä.
Superpesis tulee näkymään ja kuulumaan myös televisiossa ja radiossa. Televisiossa Superpesis näkyy seuraavat 4 vuotta Nelonen Median kanavilla. Lisäksi Superpesis palaa Radio Suomen sunnuntai-illan ohjelmistoon uuden Pyhäurheilu-makasiiniohjelman myötä.
Ilonaiheita ja myötätuulta löytyy paljon myös Pesäkarhuissa. Naisten edustusjoukkue on koko 2000-luvun ajan ollut Suomen seuratuin naisjoukkue ja mitaleita on 2000-luvulla kertynyt jo seitsemän. Sami-Petteri Kivimäki, Petri Kaijansinkko sekä muut joukkueen valmennuksessa ja taustalla toimivat ovat nytkin onnistuneet luomaan nuoresta ja uudistuneesta ryhmästä yhteen hiileen puhaltavan ja menestystä janoavan joukkueen – odotukset ovat siis jälleen korkealla.
Yhteistyökumppanimme ovat edelleen vahvasti kotipesässämme meitä tukemassa.
Motivaatio ja tinkimätön tekeminen näkyy myös junioreissamme. Vuosien korkeatasoinen ja tuloksekas valmennus näkyy jo selvästi junioreidemme tekemisessä ja menestymisessä.. Vanhemmissa junioreissa tiivis yhteistyö Urheilulukion ja Satakunta Sports Academyn kanssa viitoittaa omalta osaltaan tietä menestykseen. Pesäkarhut marssittaakin tänä kesänä kentille jälleen kerran ennätysmäärän juniorijoukkueita – 2 B-tyttöjoukkuetta, 2 C-tyttöjoukkuetta, C-pojat, 2 D-tyttöjoukkuetta, D-pojat, 2 E-tyttöjoukkuetta sekä F- ja G- tyttöjoukkueet. Aikuisten joukkueista tositoimissa nähdään naisten edustusjoukkueen lisäksi Ykkössarjajoukkue ja Maakuntasarjan joukkue.
Koko seuran upea yhteinen voimainponnistus on 13-14 –vuotiaille suunnattu valtakunnallinen Suurleiri Porissa 11-16.7. Leirin täyttyi ennätysajassa ja Poriin odotetaankin n 1850 pelaajaa vetäjineen ja vanhempineen. Tänä kesänä pesis näkyy paitsi Urheilukeskuksessa, myös ympäri Poria.
Monien ilonaiheiden lisäksi tarjolla on myös haasteita – vääjäämättä edessä oleva seuraorganisaation uudistaminen pitkäaikaisen toiminnanjohtajamme Reijo Viljasen jäätyä osa-aikaeläkkeelle, jatkuva tasapainoinen seuratalous sekä seuratoimijoiden määrän kasvattaminen muutamia asioita mainitakseni. Mr Pesäpallo, Reijo ”Retsa” Viljanen on vahvalla panoksellaan ja suurella sydämellään luonut Poriin sen pesiskulttuurin, mikä täältä tänään löytyy – kiitos upeista vuosista. Avullasi myös hallittu ja asteittainen sukupolvenvaihdos varmasti onnistuu.
Tervetuloa pesiskentille
Päivi Pessi-Järvenpää
Pesäkarhut ry, puh.joht.
Suomen Pesäpalloliitto ry, varapuh.joht.
Superpesis Oy, hallituksen varapuheenjohtaja