Superpesisjoukkueiden kevätkunto puntariin Halli-SM -lopputurnauksissa
Ensimmäiset pesäpallovuoden Suomen mestaruudet ovat jaossa tulevana viikonloppuna, kun kuusi parasta miesten ja naisten joukkuetta taistelevat ykköstilasta hallissa. Kouvola ja Vimpeli (miehet) sekä Jyväskylä (naiset) selvittivät tiensä lopputurnaukseen pistemenetyksittä.
Halliturnauksia on pelattu pesäpallossa vuodesta 1994 lähtien. Eniten miesten mestaruuksia (6) on viikonlopun turnausta isännöivällä Oulun Lipolla, joka kukisti alkulohkossaan hallitsevan mestarin Sotkamon Jymyn. Naisten puolella tilastoykkösiä ovat viidellä SM-kultamitalillaan Kirittäret Jyväskylästä ja Oulun Lippo. Hallitseva mestari Pesäkarhut Porista jäi alkuturnauksessaan viimeiseksi, mutta pääsi jatkoon järjestävän seuran oikeudella.
Mestari-Sotkamo uusiutunut rajusti
Kun kokoonpanosta poistuvat Jarmo Heikkinen, Mikko Huotari, Mikko Korhonen ja Lauri Suutarinen, moni joukkue saisi melkoisen iskun vasten kasvoja. Sotkamossa on kuitenkin totuttu ammentamaan junioreista uusia vastuunkantajia.
- Harjoituspelit ovat menneet yllättävän positiivisesti ottaen huomioon, että vaihdoksia on paljon ja miehiä poissa. Tavoite oli päästä lopputurnaukseen, niin saadaan kovia pelejä alle. On myös tärkeää nähdä muita joukkueita, pelinjohtaja Mikko Kuosmanen toteaa.
- Paljon enemmänkin pelaisin näitä hallipelejä. Totta kai kyse on kustannuksista, mutta samalla pelaajat kehittyvät ja uusia nuoria saadaan ajettua sisään, Kuosmanen perustelee.
Lopputurnauksessa huomion keskipisteessä on ulkopeli.
- Niin paljon meillä on ollut poissaoloja, ettemme ole pystyneet
ajamaan joukkuetason juttuja sisään. Yksilöpuolelta haluan
erityisesti nähdä Lauri Kivisen kakkoskopparina ja Mikko
Kemppaisen takatilanteessa kakkospuolen kulmassa.
Lopputurnauksessa on kuitenkin isommat mittarit vastassa,
Kuosmanen tietää.
Sotkamo on viime vuoden mestari, mutta erityisesti kokoonpano-
ongelmat sysäävät ennakkosuosikin paineet muille kärkijoukkueille.
- Vimpeli on pelannut hyvät hallipelit ja on ylivoimainen
mestarisuosikki sekä talvella että kesällä. Kouvola oli
alkulohkossa kova, mutta nyt ovat edessä tosipelit. Oulu on
varmasti omassa hallissaan vahva, Kuosmanen arvioi.
Pori hakee tasonnostoa
Naisten hallitseva mestari Pesäkarhut Porista jäi pahasti jyrän
alle alkuturnauksessa.
- Peli ei vielä ollut siinä kunnossa, että olisimme pystyneet
voittamaan. Rauma-peli oli kohtuullisen hyvä viimeiseen vuoroon
saakka, mutta Turkua vastaan olimme todella heikkoja. Peli pitää
saada nyt nostettua paremmalle tasolle. Jokaista ottelua
lähdemme voittamaan, pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki vakuuttaa.
Porin ryhmään on liittynyt nuorta intoa ja energiaa. Erityinen
mielenkiinto kohdistuu lukkari Heidi Hakomäkeen lautasen äärellä
sekä kärkietenijänä viilettävään Milla Lindströmiin.
- Odotuksena on tasonnosto, tuloksesta pelataan. Lohko (Turku,
Seinäjoki) on tietysti kova. Ulkopeliä pitää parantaa ja karsia
helpot virheet pois. Henkilökohtaisen tekemisen tason on
noustava, sillä kolmen vuoroparin otteluissa ei kestä tehdä
virheitä, Kivimäki muistuttaa.