logo2006.gif
ylakuva2008naiset2.jpg
blank
 

Sarjakausi alkaa!

Jälleen on talvi vierähtänyt ja on aika aloittaa sarjakausi. Kausihan alkoi joukkueellamme marraskuun alussa ja harjoituksia on takana tasan 170 kun ensimmäinen peli alkaa. Harjoittelussa määrä ei korvaa laatua, mutta kyseinen luku kertoo siitä, että pesäpallon pelaaminen huipputasolla vaatii paljon. Joukkue on koko harjoituskauden ollut erittäin motivoitunut ja halukas kehittymään. Nousujohteinen talvikausi päättyi hallikauden SM-hopeaan. Olen tyytyväinen saavutukseen ja siitä on hyvä jatkaa kohti sarjaa.  Isona asiana on kehittää peliä yksilö- ja joukkuetasolla kohti syksyä.

Seuraavaksi käyn hieman läpi tulevia vastustajiamme. Olen jakanut heidät neljään kategoriaan. Sarjan suosikit ovat mielestäni Kirittäret ja Peto-Jussit. Kirittärillä on sarjan rutinoitunein joukkue ja he ovat onnistuneet jälleen kasaamaan joukkueen jolla tavoitellaan mestaruutta. Peto-Jussit ovat satsanneet kauteen kovasti ja kasassa on joukkue jolla taistellaan mestaruudesta.

Haastaja kategoriaan meidän lisäksi sijoitan Lappeenrannan ja Lapuan. Lappeenranta on ilmoittanut tavoitteekseen mestaruuden ja joukkue on hyvin pitkälle saman tasoinen  kuin viime kaudella. Jonna Mäkelän loukkaantuminen tosin heikentää joukkueen mahdollisuuksia tuntuvasti. Lapua on menettänyt viime kaudesta kokeneemmasta kaartista paljon pelaajia, mutta joukkue on silti potentiaalinen.  Mielenkiinnolla odotan lukkarin tontin jättäneen Sirpa Pollarin otteita ulkokentällä. Keskikastiin ainakin näin paperilla kuuluvat Turku, Viinijärvi, Rauma ja Oulu. Turku-Pesiksestä odotan sarjan mustaa hevosta. Joukkue on tehnyt jo muutaman vuoden ajan nousujohteista työtä ja nyt heillä on kaikki mahdollisuudet onnistua.

Viininjärvellä on pelattu samalla rungolla monta kautta ja joukkueella on tavoitteena nousta kuuden parhaan joukkoon. Kova on tavoite, mutta mahdollisuuksien rajoissa. Rauma rakentaa tulevaisuuden joukkuetta. Tällä kaudella odotettavissa on kovaa kisailua pudotuspelipaikasta. Onnistuessaan ovat 8 joukossa. Oulu menetti kolme tärkeää pelaajaansa, mutta hallikaudella otteet olivat lupaavia. Otteita tullee leimaamaan epätasaisuus, mutta taistelee pudotuspelipaikasta. Sarjan tyvipäähän ennustan Ylihärmää, Siilinjärveä ja Jyväskylän Valoa. Ylihärmällä on nuori joukkue, jonka tavoitteena on pudotuspelipaikka. Kaikki pitää onnistua tavoitteen saavuttamiseksi, mutta ainakin sarjapaikan joukkue tulee pitämään.  Siilinjärvellä on myös kasassa nuori joukkue, joka tarvitsee onnistumia heti sarjan alkuun. Uskon, että joukkueella on kova työ pitää sarjapaikka. Jyväskylän Valo on uusi tulokas Naisten Superpesiksessä. Pahoin pelkään, että visiitti jää ranskalaiseksi. Joukkue on kokematon ja vailla profiilipelaajia.

Porin Pesäkarhujen virallisena tavoitteena on mitali. Joukkue on sisäisesti asettanut itselleen välitavoitteita, joidenka mukaan edetään kohti syksyn ratkaisupelejä. Meillä on kasassa motivoitunut, nälkäinen ja sitoutunut joukkue. Uskallan väittää, että joukkueemme tulee pelaamaan ensi kaudella voittavaa pesäpalloa. Töitä pitää tehdä vielä paljon kauden mittaan, mutta siihen olemme valmiita. Toivotan kaikki Pesäkarhujen ystävät tervetulleiksi seuraamaan joukkueen otteita!

                 
T. Sämpy Kivimäki      pelinjohtaja                                                             


 

 
Su 12.9. klo 16.00
 
Jyväskylä - Pesäkarhut
 
2. loppuottelu
 

 
Edellinen ottelu
 
Pori - Jyväskylä
 
0 - 2  (2-3, 0-2)
 
Voitot: 0-1
 

 
Porissa pelattavat
loppuottelut:
 
 
La 18.9. klo 15.30
 
(Tarvittaessa)
La 25.9. klo 13.30
 
Liput:
Aikuiset 12 e
Lapset, eläkeläiset,
opiskelijat, varus-
miehet 5 e
Perhe 24 e
 

 

blankblank
© 2005-2010 PESÄKARHUT RY  - Palvelun toteutus Trival Oy